Hihnakäytös on monen tekijän summa
Lenkkeily on isoa osa jokaisen koiran arkea. Harmittavan usein siihen liittyy kuitenkin myös haasteita. Usein me ihmiset oletamme, että koirat osaavat tai oppivat hihankäytöksen itsestään. Näin ei kuitenkaan ole, se on koulutettava kuten kaikki muutkin taidot, joita haluamme koiraamme osaavan. Ensiksi on hyvä varmistaa, että meillä on koiralle hyvin istuvat varusteet, jotka eivät aiheuta koiralle epämukavaa tunnetta. Valjaiden tai pannan pukeminen on hyvä opettaa koiralle palkiten ja mielellään siten, että koira saa itse pujottaa ne ylleen. On äärimmäisen tärkeää, että varuste, joka puetaan koiralle useita kertoja päivässä on sille mielekäs.
Lenkkeillessä on hyvä muistaa, että myös meidän omalla käytöksellä ja tunnetilalla on suuri vaikutus siihen, miten koira hihnassa käyttäytyy. Muista siis itsekin rentoutua ja luottaa koiraasi. Huolehdi myös siitä, ettet itsekään kiristä hihnaa turhasta. Unohda puhelin ja keskity ulkoilemaan parhaan ystäväsi kanssa. Näin olet paremmin kartalla ympäristön tapahtumista ja koirasi toimista. Näin ollen pystyt ennakoimaan ja palkitsemaan koirasi onnistumisista oikea-aikaisesti.
Koira saa pysähdellä haistelemaan. Haistelu on yksi koiran lajityypillisistä käytöstarpeista ja jo itsessään palkitsevaa ja rauhoittavaa toimintaa. Hajuaisti on myös koiran tärkein aisti ja meidän ihmisten onkin vaikeaa ymmärtää sitä, kuinka paljon informaatiota koirat saavat ympäristöstään haistelemalla. Jos jotkut hajut kiihdyttävät koiraa, opeta että hajuille pääsee maltilla ja lupaa pyytämällä.
Palkitse ja kehu koiraa, kun se kulkee hihna löysällä. Oppiminen on huomattavasti nopeampaa, kun koiraa päästään palkitsemaan toivotusta käytöksestä. Ennemmin tai myöhemmin kuitenkin joudumme tilanteeseen, että hihna kiristyy ja siksi hihnasta kannattaakin kouluttaa koiralle kommunikointiväline. Hihnan kiristymisen jälkeen on viisasta palkata koiraa hieman tiiviimmin, kun hihna pysyy löysällä. On tärkeää myös pitää huoli siitä, että koirasi ansaitsee mukavia asioita vain löysällä hihnalla eikä vetämällä. Jos koirasi on pitää vauhdista, voit käytä palkitsemisessa myös sitä, että kuljette hetken aikaa reippaammassa vauhdissa. Hihnassa kulkiessaan koira joutuu liikkumaan huomattavasti hitaammin kuin vapaana ollessaan. Tämä ei ole koiralle helppo tehtävä, sillä onhan ympäristö pullollaan toinen toistaan kiinnostavampia asioita.
Sujuvia ohituksia rakennetaan ennakoimalla, palkitsemalla ja harjoittelemalla tukitaitoja. Ei ole yhdentekevää millaista vahvistetta käyttää, sillä monesti palkkio joka toimii sisällä voi olla ulkona täysin merkityksetön. Hihnakäytöstä ja ohituksia harjoitellessa onkin hyvä olla käytössä superpalkka ja harjoittelu kannattaa aina aloittaa helpossa ympäristössä. Myös palkkion toimittamista on hyvä varioida. Palkkio voi hankalissa tilanteissa tulla omistajan kädestä, mutta toisinaan koiralle on myös mielekästä etsiä palkkio maasta.
Joka lenkillä ei kuitenkaan tarvitse harjoitella hihnakäytöstä tai ohituksia. Välillä on ihan hyvä antaa vain mennä ilman sen kummempia sääntöjä. Tällöin hyvä vaihtoehto on pitkässä liinassa lenkkeily vaikkapa metsässä. Tällöin myös koira pääsee vapaammin toteuttamaan omia tarpeitaan, mikä on sille erittäin tärkeää.