Koirien ruokinta

11.04.2024

Koirien ruokinta voi olla toisen yksilön kohdalla hyvinkin simppeliä, mutta toiselle sopivan ruokintatavan ja ruokavalion löytäminen voi olla melkoista salapoliisin hommaa. Sopivan ruoan määrittelee viime kädessä koiran hyvinvointi ei omistajan mieltymykset. Markkinoilla on tarjolla valtavasti eri vaihtoehtoja, mutta mistä voi tietää mikä lukuisista vaihtoehdoista olisi optimaalisin juuri omalle koiralle?

Oleellista on, että koira voi hyvin ja saa syömästään ravinnosta riittävästi energiaa ja kaikkia tarvitsemiansa ravintoaineita oikeassa suhteessa. Jotta tämä on mahdollista, on tärkeää selvittää koiran yksilöllinen energiantarve. Energiantarve riippuu esimerkiksi koiran rodusta, koosta, kuntoluokituksesta, elämänvaiheesta, aktiivisuudesta sekä sen terveydentilasta. Ruokintatavasta riippumatta sopiva annoskoko puolestaan löytyy aina parhaiten koiran ravitsemustilaa tarkkailemalla. Hyvä sääntö koiran ravitsemustilan määrittelyssä on, että kylkiluiden tulisi tuntua kevyesti koiraa silittämällä ja vyötärön erottua kapeampana kohtana, kun koiraa katsotaan ylhäältä päin. Mikäli koira on hoikka, lihaksikas ja sen turkki on kiiltävä ja silmät rähmättömät sekä ulosteet pieniä ja kiinteitä, niin ruokinnan perusasiat ovat hyvin todennäköisesti kunnossa.

Koiran ruokavalion voi koostaa monella tavalla. Vaihtoehtoja ovat teollinen valmisruoka (kuivaruoka tai märkäruoka) sekä kotiruoka ja raakaruoka tai edellä mainittujen erilaiset yhdistelmät. Tänä päivänä melko suosittu ruokintatapa on niin sanottu sekaruokinta eli 50/50-ruokinta, jossa käytetään yhdessä kuivaruokaa ja raakaruokaa. Varsinaisen ruoan lisäksi nykypäivän koiran ruokintaan kuuluvat hyvin usein erilaiset herkut ja luut. Erilaisten herkkujen säännöllinen käyttö on erittäin yleistä.

Teollisen valmisruoan kohdalla tulee varmistua ruoan korkeasta laadusta ja siitä, että ruoka on varmasti täysravintoa eli se on suunniteltu kattamaan sellaisenaan koiran päivittäiset ravitsemukselliset tarpeet. Ruoan laatua voi arvioida muun muassa sen ainesosaluettelon, ravintoainepitoisuuksien, toimivuuden ja sulavuuden perusteella. Koirien ruoassa ainesosat luetellaan luettelossa määräjärjestyksessä.

Teollisista ruuista käytetyin on kuivaruoka. Kuivaruoan eli nappulan etu piilee sen helppoudessa ja säilyvyydessä. Kuivaruuan alhaisen kosteuspitoisuuden ansiosta niiden säilyvyys on hyvä ja ruokaa voi kerralla ostaa isojakin määriä. Näin ollen kuivaruoan kilohinta jää usein kohtuulliseksi ja se taitaakin olla tänä päivänä muita ruokintatapoja edullisempaa. Märkäruoka sisältää kuivaruoan kanssa samoja ainesosia, mutta se on usein huomattavasti kalliimpaa. Laadukas teollinen täysravinto on turvallinen ja yksinkertainen tapa ruokkia koira. Lukuisilta valmistajilta löytyy erilaisia ruokavaihtoehtoja pennusta senioriin sekä erityisruokavalioihin.

Vaihtoehtoisesti koiran ruokinta voi pohjautua myös kotiruokaan tai viime vuosina suosioon nousseeseen raakaruokaan. Molemmissa vaihtoehdoissa ruoka tulee osata koostaa oikein, jotta koiralle ei vahingossa kehity puutostiloja. Hyvän, oikein tasapainotetun kotiruuan tai raakaruoan teko vaatii asiaan paneutumista ja voi olla alkuun työlästä. Raakaruualla tarkoitetaan lemmikkieläimille valmistettua eläinperäistä rehua, jota ei ole lämpökäsitelty. Raakaruokinnassa ruokavalio muodostetaan pääasiassa raa'asta lihasta, sisäelimistä, luista ja kasviksista. Raakaruoan raaka-aineista suurin osa on elintarviketuotantoeläinten osia, jotka ovat enimmäkseen vähempiarvoisia ruhonosia, joita ei syystä tai toisesta hyödynnetä elintarvikkeena. Raakaruokaa myydään rehuaineena, täydennysrehuna ja täysrehuna.

Oikein koostettu raakaruokavalio voi joskus olla koiran terveyden kannalta hyvä vaihtoehto, sillä monet allergikot ja atoopikot ovat saanet raakaruokinnasta apua vaivoihinsa. Tieteellistä tutkimustietoa asiasta ei vielä kuitenkaan ole riittävästi. On kuitenkin totta, että kuivaruoan pitkä ainesosaluettelo, säilöntä- ja lisäaineet sekä varastopunkit, saattavat olla monien koirien oireiden takana.

Raakaruokinnan riskejä puolestaan ovat muun muassa bakteeri- ja loistartunnat. Ruoan käsittelyssä on oltava huolellinen, sillä nämä eivät ole riski vain koiralle vaan myös ihmisille. Koiran ruokintaan käytetyt välineet tulee pitää erillään elintarvikkeille käytetyistä välineistä ja hyvään käsihygieniaan on syytä kiinnittää huomiota. Riskeinä ovat myös luiden syömisestä johtuvat suolitukokset ja -vauriot. Lisäksi raakaruoka pilaantuu herkästi, joten siihen liittyvät säilytysvaatimukset on huomioitava.

Helmikuussa 2023 julkaistiin mielenkiintoinen tutkimus pentuajan ruokinnan vaikutuksista aikuisen koiran terveyteen. Helsingin yliopistossa toteutetun DogRisk tutkintaryhmän tutkimukseen osallistui useita tuhansia koiranomistajia ja tutkimustulosten pohjalta todettiin, että raakaruokinta pentuaikana pienensi todennäköisyyttä sairastua krooniseen suolistosairauteen aikuisena, jos koira söi sitä pentuaikana useita kertoja kuukaudessa. Myös koirille annetut ruoanvalmistuksen tähteet ja ruoantähteet vähensivät todennäköisyyttä sairastua aikuisena. Vaikutus oli sitä suurempi, mitä useammin koira sai pentuaikana ruoantähteitä tai raakaruokaa. Tutkimus osoitti myös, että todennäköisyys sairastua krooniseen suolistosairauteen aikuisena lisääntyi, mikäli koira söi pentuaikana pelkästään tai enimmäkseen kuivaruokaa.

Koirien ruokinta on keskustelua herättävä aihe ja nykypäivänä siihen on alettu panostamaan yhtä enemmän. Yhtenä syynä tähän lienee ruokinnassa lisääntyneet haasteet. Näkemyksiä ja ruokintatapoja on paljon, mutta fakta on se, että kaikille yhtä sopivaa ruokaa tai ruokintatapaa ei ole olemassakaan. Tärkeintä olisi löytää jokaiselle yksilölle toimivin ratkaisu. Toimiva ruokavalio on yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä rakennuspalikoista, joten siihen todella kannattaa panostaa. Moni koirien ruokinta-asiantuntija tarjoaa ruokintaneuvontaa myös etänä, joten mikäli ruokinnan suhteen on asioita mitkä mietityttävät, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä koirien ruokinta-asiantuntijaan.

Lähteet:

Kempe ym., 2010. Koiran ruokinta ja hoito. Kariston Kirjapaino Oy.

Bestin.fi

Evidensia.fi

Ruokavirasto.fi

Morelli, G., Marchesini, G., Contiero, B., Fusi, E., Diez, M. & Ricci, R. 2020. A Survey of Dog Owners' Attitudes toward Treats. Journal of applied animal welfare science 23: 1–9.

Vuori, K.A., Hemida, M., Moore, R. et al. The effect of puppyhood and adolescent diet on the incidence of chronic enteropathy in dogs later in life. Sci Rep 13, 1830 (2023). https://doi.org/10.1038/s41598-023-27866-z


Luo kotisivut ilmaiseksi!