Miten luoda hyvä suhde koiraan?

11.04.2024

Jokainen koiran ja ihmisen välinen suhde on ainutlaatuinen. Kaikilla on oma tapansa kiintyä ja osoittaa kiintymystä. Toimiva ja vakaa suhde, jossa koira kokee olevansa turvassa, on tärkeä sekä koiran hyvinvoinnin kannalta että myös koiran koulutettavuuden kannalta. Vaadimme koiriltamme monesti sellaista käytöstä, joka ei ole niille lainkaan luontaista. Koirille olisi kuitenkin erittäin tärkeää välillä saada yksinkertaisesti olla koiria, tehdä itse valintoja ja toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Välillä meidän ihmisten on siis syytä höllätä omien vaatimustemme kanssa ja olla reiluja koirillemme.

Jokainen koiranomistaja varmasti toivoo, että hänellä ja hänen koirallaan olisi hyvä suhde. Hyvä suhde näkyy myös ulospäin, koira tarkkailee omistajaa, kuuntelee tätä ja hakeutuu mielellään omistajan läheisyyteen. Koiran näkökulmasta hyvän suhteen lähtökohtana on luottamus. Luotettava omistaja ei pyydä koiralta asioita, joita se ei osaa tai jotka aiheuttavat sille ikävää oloa.

Hyvän suhteen rakennuspalikat löytyvät siis meidän ihmisten toiminnasta. Voit vaikuttaa suhteeseen muuttamalla omaa toimintaasi ja tapaa, jolla ajattelet koirastasi ja suhtaudut siihen. Hyvä suhde ei synny itsestään eikä välttämättä aina edes helposti, vaan sen eteen on nähtävä vaivaa. Voit aloittaa tutustumalla koiraasi entistäkin paremmin. Mieti mistä asioista koirasi nauttii? Mistä se ei pidä? Mitä se pelkää? Mistä se innostuu? Mistä se kenties stressaantuu tai ahdistuu? Hyvän suhteen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että hyväksyt koirasi sellaisena kuin se on hyvineen ja huonoineen puolineen. Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että jokainen positiivinen kokemus kanssasi vahvistaa suhdettanne ja jokainen negatiivinen kokemus puolestaan heikentää suhdettanne.

Hyvän suhteen edellytyksiä on tietenkin myös koiran perustarpeista huolehtiminen. Meidän on huolehdittava, että koira kokee olonsa turvalliseksi, saa riittävästi lepoa ja sille sopivaa ravintoa sekä liikuntaa. Meidän on myös tarjottava koiralle mukavaa tekemistä, viettävä sen kanssa aikaa ja opeteltava puhumaan koiraa. Hyvän suhteen luominen koiraan vaatii herkkyyttä ja halua oppia kuulemaan koiraa, lukemaan sen pieniäkin signaaleja ja kunnioittamaan niitä. Koira ei tietenkään suoraan osaa kertoa, miltä siitä tuntuu, mutta sen tunteita voi kuitenkin ymmärtää paremmin, kun opettelee tarkkailemaan sen ruumiinkieltä ja tulkitsemaan sen hienovaraisempiakin eleitä.

Harmittavan usein ihmiset kuitenkin tulkitsevat koiran elekieltä väärin. Syynä tähän lienee tietämättömyys. Tyypillisin ongelma on se, että ihmiset lukevat eläimiä kuin ihmisiä. Sama käytös, ele tai ilme voi kuitenkin tarkoittaa eri lajeilla täysin eri asiaa. Usein vastaan tulee sosiaalisessa mediassa jaettu kuva koirasta, joka on esimerkiksi tehnyt tuhoja ja katsoo poispäin kamerasta ja luimistelee. Koiran ajatellaan häpeävän aiheuttamaansa sotkua, mutta todellisuudessa koiran eleet kertovat siitä, että koira kokee ihmisen tilanteessa uhkaavana ja sitä huolestuttaa tai jopa pelottaa.

Koirat käyttävät niin sanottuja rauhoittavia signaaleja viestiäkseen toisille koirille tai ihmisille rauhanomaisista aikeistaan. Koirat käyttävät signaaleja, kun ne ovat stressaantuneita tai kun ne havaitsevat ympäristössä uhkatekijöitä. Signaalit voivat rauhoittaa sekä ympärillä olijoita, että koiraa itseään ja niiden pyrkimyksenä on estää konfliktien syntymistä. Näitä niin sanottuja rauhoittavia signaaleja ovat muun muassa, huulien lipominen, haukottelu, pään kääntäminen, etu jalan nostaminen ja haistelu. Jokainen koira käyttää päivittäin rauhoittavia signaaleja ihan arkisissa tilanteissa. Näitä pieniä eleitä olisi hyvä oppia lukemaan omasta koirasta, jotta koiraa sitten osaisi auttaa sille vaikeissa tilanteissa. Koiran on voitava tukeutua sinuun sille vaikeissa tilanteissa ja sen on koettava, että olet sen puolella, oli tilanne mikä tahansa.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi ihmisen on myös koulutettava koiraa palkiten. Kun sekä koira että ihminen oppivat positiivisen vahvistamisen idean, siitä saa eettisen ja hyvinvointia lisäävän tavan luoda toimivaa arkea. Koira, joka luottaa omistajaansa, tekee myös mielellään yhteistyötä tämän kanssa. Suhde voi toimia vain, jos kumpikin osapuoli luottaa toisiinsa ja kokee voivansa kommunikoida keskenään.

Luo kotisivut ilmaiseksi!